Vanhentamisella tarkoitetaan lämpökäsittelyprosessia, jossa metalliseostyökappaleelle suoritetaan liuoskäsittely, kylmäplastinen muodonmuutos, valu tai takominen, jota seuraa varastointi korotetussa lämpötilassa tai huoneenlämpötilassa sen ominaisuuksien, muodon ja mittojen muutosten säilyttämiseksi ajan myötä.
Vanhentamisprosesseja, joissa työkappale kuumennetaan korkeaan lämpötilaan ja vanhennetaan lyhyen ajan, kutsutaan keinotekoiseksi vanhentamiseksi. Vanhentamista, jossa työkappale jätetään huoneenlämpötilaan tai luonnollisiin olosuhteisiin pitkäksi aikaa, kutsutaan luonnolliseksi vanhenemiseksi. Vanhenemiskäsittelyn tarkoituksena on poistaa työkappaleen sisäisiä jännityksiä, stabiloida sen mikrorakennetta ja mittoja sekä parantaa sen mekaanisia ominaisuuksia. Alumiinin ikääntymisellä havaittiin olevan alhainen kovuus sammutuksen jälkeen, mutta huoneenlämmössä säilytyksen jälkeen sen kovuus kasvaa merkittävästi. Tämä ilmiö, joka tunnettiin myöhemmin nimellä sadekovettuminen, herätti suurta kiinnostusta insinööriyhteisössä. Myöhemmin tutkijat löysivät useita alumiini-, kupari- ja -rautapohjaisia seoksia, joita voitiin vahvistaa vanhenemalla. Tämä loi uuden lujitusmenetelmän, joka poikkesi pohjimmiltaan perinteisestä teräksen karkaisusta ja karkaisusta: vanhenemisen. Kun liuoskäsitellään ennen vanhentamista, kuumennuslämpötilaa on valvottava tiukasti, jotta voidaan maksimoida liuenneiden aineiden atomien kyky liueta kiinteään liuokseen samalla kun estetään seoksen sulaminen. Liuoskäsittelyn kuumennuslämpötilojen toleranssi monille alumiiniseoksille on vain noin 5 astetta. Keinotekoinen ikääntyminen vaatii tiukkaa lämmityslämpötilan ja pitoajan hallintaa optimaalisen vahvistavan vaikutuksen saavuttamiseksi. Tuotannossa käytetään toisinaan vaiheittaista vanhentamista, jossa seos pidetään ensin huoneenlämpötilassa tai hieman sen yläpuolella jonkin aikaa, jonka jälkeen seuraava jakso korkeammassa lämpötilassa. Tämä lähestymistapa voi joskus tuottaa parempia tuloksia.
